-
Palvelumme
-
Patentoinnista puhuttaessa huomio kiinnittyy näinä päivinä usein AI:n hyödyntämiseen ja uusiin digiteknologioihin.
Samalla patentoinnissa ratkaistaan jatkuvasti kysymyksiä, joissa yhdistyvät tiede, liiketoiminta ja varsin erityinen sääntely-ympäristö, jossa ei aina pärjää luottamalla pelkkään AI:n tulkintaan.
Kemian ja biotekniikan aloilla moni patentoinnin rajoitus liittyy teknisyyteen ja eettisyyteen – kenellekään ei voi myöntää yksinoikeutta luonnon löydöille tai elämän ylläpitämiseen.
Euroopassa itse hoitomenetelmiä ei voi patentoida. Kirurgiset, terapeuttiset ja tietyt diagnostiset menetelmät, joita sovelletaan suoraan ihmispotilaisiin tai eläimiin, on rajattu patenttisuojan ulkopuolelle. Patentteja ei siten myönnetä menetelmiin, joita esimerkiksi lääkäri käyttää hoitaessaan potilasta. Tavoitteena on varmistaa, ettei terveydenhuollon ammattilaisten työtä rajoiteta patenteilla.
Sen sijaan suojattavissa ovat esimerkiksi:
Ratkaisevaa on se, kuvataanko keksintö tuotteena vai hoitomenetelmänä.
Kosmetiikan puolella liikutaan usein vapaammalla alueella, mutta rajanveto tuotteen kosmeettisen ja terapeuttisen käytön välillä voi olla yllättävän haastava.
Myös diagnostiikan puolella on vastaavia haasteita liittyen näihin rajanvetoihin.Potilaaseen suoraan kohdistuvat, kaikki diagnostiset vaiheet sisältävät menetelmät voivat jäädä suojan ulkopuolelle, kun taas laboratorioanalyysit, laitteistot ja testijärjestelmät ovat tyypillisesti patentoitavissa.
Biotekniikassa yksi keskeinen kysymys on teknisten piirteiden riittävyys. Puhtaasti biologisille jalostusmenetelmille, kuten perinteiselle risteytykselle ja valinnalle, ei yleensä saa patenttisuojaa Euroopassa. Vastaavasti löytöjä, kuten luonnossa esiintyviä ainesosia, ei voi suojata sellaisinaan. Kuitenkin biologinen ainesosa, joka on eristetty luonnosta voi olla patentoitavissa, kun biotekniikan patentoitavat keksinnöt kattavat teknisesti ohjattuja, mikrobiologisia tai geeniteknologiaa hyödyntäviä ratkaisuja. Siten esimerkiksi ihmiskehosta eristetty tai teknisen prosessin avulla tuotettu aineosa, kuten geenin sekvenssi tai osasekvenssi, voi olla patentoitavissa. Lisäksi kasveja tai eläimiä koskevat keksinnöt ovat patentoitavissa, jos niiden soveltaminen ei ole teknisesti rajoittunut yhteen kasvi- tai eläinlajikkeeseen. Biotekniikan alaan liittyvissä keksinnöissä erityisenä on myös ehto biologisen materiaalin talletuksesta hyväksyttyyn talletuslaitokseen. Tällä toimella taataan keksinnön toisinnettavuus. Talletuksesta on mahdollista pyytää näyte.
Muun muassa bioteknologian osalta, täytyy usein huomioida eettiset näkökohdat. On hyvä tiedostaa, että kaikkea esimerkiksi ihmisperäistä biologista materiaalia tai käyttöä ei voida suojata, ainakaan ilman tarkkoja reunaehtoja.
Kemian ja biotekniikan keksinnöissä hyvin muodolliset yksityiskohdat voivat ratkaista sen, onko suojaa ylipäätään saatavissa.
Siksi näillä aloilla patenttistrategia kulkee käsi kädessä teknisen ymmärryksen ja toimialakohtaisen sääntelyn tuntemuksen kanssa. Hyvin suunniteltu suoja tukee tuotekehitystä, sijoittajakeskusteluja ja kansainvälistä kasvua – ja varmistaa, että arvokas innovaatio suojaa juuri sitä mitä pitääkin.
Heräsikö kysyttävää? Ota yhteyttä Kathyyn kathy.wasstrom@laineip.fi tai Jasminiin jasmin.kaivola@laineip.fi