Vahva brändi on tärkeä myös teollisuuden alihankkijalle

  • Asiakastarinat Uutiset
  • 16.6.2025

"Meille on tärkeää, että IPR-kumppani osaa katsoa asioita paitsi juridisesta myös strategisesta näkökulmasta: mikä kannattaa suojata, missä laajuudessa ja millä alueilla. Hyvä kumppani uskaltaa myös kysyä, ehdottaa ja haastaa tarvittaessa."

Sami Takaneva, Exertus Oy

Liikkuviin työkoneisiin ohjausjärjestelmiä toimittavalle Exertukselle vahva brändi on laadun tae. Tavaramerkkien hallinnassa innovatiivinen yritys tekee tiivistä yhteistyötä Laine IP:n kanssa.

Seinäjokisen Exertus Oy:n messuosastolla Münchenin Bauma-messuilla riitti tänä vuonna kävijöitä, kun liikkuviin työkoneisiin ohjausjärjestelmiä valmistava yritys esittäytyi potentiaalisille asiakkaille.

Exertuksen markkinointi- ja viestintäpäällikkö Sami Takaneva kertoo, että yrityksen saama huomio maailman suurimmilla konealan messuilla oli moninkertainen edellisvuosiin verrattuna. Se johtui osaltaan messuosaston uudistetusta ilmeestä.

”Yhtiön logon ja koko markkinointiviestinnän uudistaminen kannatti. Brändin kirkastaminen tukee kasvuloikkaamme kansainvälisillä markkinoilla”, Takaneva sanoo.

Exertus kehittää ja tarjoaa ohjausjärjestelmiä sekä niihin liittyviä ohjelmistoja ja komponentteja muun muassa maanrakennus-, kaivos-, metsäkoneisiin sekä erikoisajoneuvoihin. Ratkaisut kattavat esimerkiksi ajoneuvo-ohjauksen, hydrauliikan hallinnan, käyttöliittymät ja koneturvallisuusratkaisut.

”Älykäs ohjausjärjestelmä on koneen aivot. Ratkaisumme soveltuvat käyttökohteisiin, joissa vaaditaan luotettavaa suorituskykyä, kestävyyttä ja helppoa integroitavuutta.”

Exertuksen asiakaskuntaan kuuluu kotimaisia ja kansainvälisiä konevalmistajia. Sellainen on esimerkiksi Normet, jonka kanssa Exertus on toteuttanut muun muassa ohjausratkaisuja maanalaisiin ajoneuvoihin ja ruiskutuslaitteisiin.

 

Vahva brändi kertoo laadusta

Kuluttajamarkkinoilla yrityksen brändi on kaikki kaikessa, mutta se on Takanevan mukaan tärkeä myös teollisuuden alihankkijalle.

”Meille Exertus-brändi on luottamuksen ja uskottavuuden tae. Tuotteemme ja palvelumme ovat usein osa asiakkaiden kriittisiä järjestelmiä, joissa laatu ja suorituskyky ovat ratkaisevan tärkeitä. Kun asiakas näkee Exertuksen nimen laitteessa tai ohjelmistossa, se viestii turvallisesta, testatusta ja toimivasta ratkaisusta”, Takaneva perustelee.

Brändiuudistuksen yhteydessä yritys rekisteröi Exertus®-tavaramerkin päämarkkinoilla. Lisäksi Exertus käyttää tuotekohtaisia brändinimiä, joita suojataan tarpeen mukaan.

”Tavaramerkkien suojaaminen auttaa estämään väärinkäytöksiä, joissa nimeämme käytettäisiin ilman lupaa tai laadusta tinkien.”

Takanevan mukaan tavaramerkin suojaaminen tukee myös pitkäjänteisiä asiakassuhteita, kun asiakas voi luottaa jatkuvuuteen ja kehittyvään tuotevalikoimaan.

”Brändin arvo ei Exertuksella synny vain näkyvyydestä, vaan siitä, että se edustaa laadun ja osaamisen jatkuvuutta.”

 

Laine IP läheinen kumppani tavaramerkeissä

Tavaramerkkien hallinnassa Exertus tekee tiivistä yhteistyötä Laine IP:n kanssa.

Exertus tuo tavaramerkkien hallintaan liiketoimintalähtöisen näkemyksensä, mitä yritys haluaa suojata, miksi ja millä markkinoilla. Laine IP toimii puolestaan asiantuntevana kumppanina niin strategisessa suunnittelussa kuin käytännön toimenpiteissä.

”Laine IP:n vastuulla ovat muun muassa hakemusten laadinta, viranomaisprosessien hoitaminen sekä seuranta ja valvonta.”

Sami Takaneva korostaa, että yhteistyö on jatkuvaa vuoropuhelua.

”Laine IP tuo juridisen näkemyksen. Me taas määrittelemme kaupalliset tavoitteet. Työnjako toimii hyvin. Me voimme keskittyä tuotteiden ja brändin kehittämiseen. Laine IP taas varmistaa, että niiden suojaus tehdään tehokkaasti ja oikein.”

 

Hyvä kumppani osaa ennakoida tulevaa

Sami Takanevan mielestä toimiva yhteistyö patenttitoimiston kanssa perustuu ennen kaikkea luottamukseen, asiantuntemukseen ja ymmärrykseen liiketoiminnan tarpeista.

”Meille on tärkeää, että IPR-kumppani osaa katsoa asioita paitsi juridisesta myös strategisesta näkökulmasta: mikä kannattaa suojata, missä laajuudessa ja millä alueilla. Hyvä kumppani uskaltaa myös kysyä, ehdottaa ja haastaa tarvittaessa.”

Takaneva edellyttää patenttitoimistolta selkeää viestintää, nopeaa reagointia ja kykyä kääntää monimutkaisetkin juridiset asiat liiketoimintaymmärrykseksi.

”Laine IP on vastannut näihin odotuksiin erinomaisesti. Heidän asiantuntemuksensa ja kokemuksensa ovat näkyneet siinä, miten sujuvasti ja ennakoivasti he osaavat toimia eri tilanteissa, oli sitten kyse tavaramerkeistä, sopimuksista tai kansainvälisestä suojaamisesta.”

”Tällainen yhteistyö luo turvaa ja antaa meille mahdollisuuden keskittyä omaan ydinosaamiseemme. Tiedämme, että yrityksemme IPR-asiat ovat luotettavissa käsissä”, Takaneva korostaa.

 

Myös muita IPR-asiat mietitty tarkkaan

Tavaramerkkien ohella Exertuksessa on mietitty tarkasti myös muiden immateriaalioikeuksien suojaaminen. Yrityksen IPR-strategian tavoitteena on turvata sekä yrityksen oma että asiakkaiden kilpailukyky ja varmistaa, että kehitetyt ratkaisut säilyttävät arvonsa pitkälle tulevaan.

”IPR-asioissa meille keskeisiä ovat ohjelmistoihin ja elektroniikkasuunnitteluun liittyvät tekijänoikeudet ja tavaramerkkien suojaaminen. Patenteissa keskitymme lähinnä asiakaskohtaisiin ratkaisuihin, joissa innovaatioiden omistus sovitaan projektikohtaisesti.”

”Meillä on myös omaa teknologiaa, jonka ainutlaatuisuutta suojaamme joko teknisin keinoin esimerkiksi suljetuilla ohjelmistoarkkitehtuureilla tai tarvittaessa virallisilla IPR-menetelmillä.”

IPR-asioissa riittää potentiaalia

Ruotsalaiseen Dacke Industri -konserniin kuuluvan Exertuksen liikevaihto on noin kymmenen miljoonaa euroa vuodessa. Pohjanmaalla on paljon vastaavanlaisia innovatiivisia teknologiayhtiöitä. Sami Takanevan arvion mukaan etenkin kansainvälisillä markkinoilla toimivat yritykset ovat tunnistaneet IPR-asioiden merkityksen jo varsin hyvin.

”Potentiaalia on kuitenkin vielä hyödyntämättä.”

Takaneva on havainnut, että tavaramerkkien ja muiden IPR-oikeuksien hyöty jää usein liian kapeasti teknisen suojan tai lakisääteisten velvollisuuksien tasolle. IPR:iä ei ehkä vielä nähdä strategisena välineenä vaikkapa brändin rakentamisessa, markkinoiden rajaamisessa tai asiakassuhteiden turvaamisessa.

”Exertuksen kaltaisille toimijoille tämä tarjoaa mahdollisuuden jakaa osaamista ja lisätä tietoisuutta, miten IPR-suoja voi aidosti tukea kasvua ja kansainvälistymistä kustannustehokkaasti ja pitkäjänteisesti.”

 

Teksti: Matti Remes

Kuvat: Excertus Oy

Jaa artikkeli