-
Palvelumme
-
Kansainvälisten tavaramerkki- ja mallihakemusten määrät kasvoivat vuonna 2019 5,9 % ja 1,3 % vastaavasti. Patenttihakemusten määrässä oli 3 %:n pudotus edellisvuoteen, ensimmäistä kertaa vuosikymmeneen. Tätä selitti kiinalaisten patenttihakemusten määrän väheneminen. Jos kiinalaiset patenttihakemukset jätetään pois laskuista, muiden maiden patenttihakemusten määrä nousi 2,3 %. Yhteensä patenttihakemuksia jätettiin vuoden aikana 3,2 miljoonaa kappaletta. Eniten patentteja haettiin Kiinassa, USA:ssa, Japanissa, Koreassa ja EPO:ssa. Näiden viiden suosituimman viraston osuus jätetyistä patenttihakemuksista oli 84,7 %.
Tavaramerkkihakemuksia jätettiin vuoden 2019 aikana 11,5 miljoonaa kappaletta kattaen 15,2 miljoonaa luokkaa – suosituimmat virastot olivat Kiina, USA, Japani, Iran ja EUIPO.
Mallihakemuksia tehtiin kansainvälisesti 1,04 miljoonaa kappaletta, joissa haettiin mallisuojaa 1,36 miljoonalle mallille – suosituimmat virastot olivat Venäjä, Iran ja Australia.
Maailmanlaajuisesti Suomi kuuluu hakemusten failausaktiivisuudessa kärkikvartiilin, kun otetaan huomioon hakemusten kokonaismäärä eli sekä kotimaiset että ulkomaiset hakemukset.
Suomi sijoittui hienosti kymmenen parhaan joukkoon, kun patenttihakemusten määrä suhteutettiin väkilukuun ja BKT:een (1 127 hakemusta per 100 miljardia USD BKT). Vuonna 2019 suomalaiset tekivät 548 patenttihakemusta per miljoona asukasta. Suomen patentti- ja rekisterihallitus (PRH) myönsi viime vuonna 505 patenttia ja rekisteröi 313 hyödyllisyysmallia. Lisäksi Suomessa saatettiin voimaan 8 133 eurooppapatenttia. Vuoden 2019 lopussa Suomessa oli PRH:n myöntämiä ja voimaansaattamia patentteja voimassa 54 501 ja hyödyllisyysmalleja vastaavasti 2 690.
Tavaramerkkihakemuksia Suomessa tehtiin 3179 ja Suomeen kohdistettuja kansainvälisiä rekisteröintejä oli 1254. Vuoden 2019 lopussa voimassa olevia tavaramerkkejä Suomessa oli 95 703.
Suomalaisten hakijoiden kansainvälisten mallihakemusten määrä nousi 5,9 % edellisvuoteen verrattuna. Vuonna 2019 PRH:lle saapui 129 mallihakemusta, joissa haettiin suojaa 256 mallille. Vuoden 2019 lopussa Suomessa oli 1 724 voimassa olevaa mallioikeutta.
Kaiken kaikkiaan suomalaiset ovat hyvin aktiivisia suojaamaan omia immateriaalioikeuksiaan ja eritysesti kansainvälisten malli-, tavaramerkki- ja patenttihakemusten failausaktiivisuuden pysyminen hyvällä tasolla merkitsee myös liiketoiminnan laajentumista kansainvälisille markkinoille. Tämä on hyvä merkki sekä koko Suomelle että IP-kentän toimijoille, joten toivomme trendin jatkuvan samanlaisena myös tulevina vuosina.
Vuoden 2019 tilastot ajoittuvat aikaan juuri ennen koronavirus-pandemiaa. WIPOn pääjohtaja Daren Tang on sitä mieltä, että pandemia on kiihdyttänyt uusien teknologioiden omaksumista ja lisännyt joka päiväisen elämän digitalisoitumista. Koska immateriaalioikeudet ovat niin vahvasti kytköksissä teknologiaan, innovaatioon ja digitalisoitumiseen, Tang uskoo, että immateriaalioikeuksista tulee entistä tärkeämpiä pandemian jälkeisessä maailmassa.
Tätä could-would-tarkastelua on kuitenkin mahdollista hyödyntää myös osana ongelma-ratkaisu -periaatetta.
Could-would -menetelmä perustuu siihen, että päätellään olisiko alan ammattimies käytännössä (engl. ”would”) tehnyt ne parannukset tunnettuihin ratkaisuihin, käsillä olevan tunnetun tekniikan perusteella. Toisin sanoen, ei ole riittävää, että hän olisi voinut (engl. ”could”) tehdä mainitut parannukset.
Ongelma-ratkaisu-periaatteen yhteydessä tätä could-would -menetelmää voidaan hyödyntää esimerkiksi kun tutustutaan lähimmäksi tunnetuksi tekniikaksi valikoituun julkaisuun. Tässä yhteydessä ei ole riittävää todeta, että alan ammattimies olisi pystynyt (”could”) suorittamaan ne muutokset, jotka olisi tarvittu, jotta tämä lähin tunnettu tekniikka olisi muuntautunut tarkasteltavan keksinnön mukaiseksi ratkaisuksi. Sen sijaan, tunnetun tekniikan tulisi ohjata hänet oikeaan suuntaan, jotta hän käytännössä olisi päätynyt juuri tähän ratkaisuun (”would”).
Siksi tässä yhteydessä puhutaan usein siitä, sisältääkö jokin tiedossa olevista julkaisuista, eli tunnettu tekniikka, kannustimen (engl. incentive), jonka perusteella alan ammattimies olisi voinut päätellä, että tiettyä kehityssuuntaa kannattaisi kokeilla.
Esimerkkinä voidaan mainita tapaus, jossa lähimpää tunnettua tekniikkaa edustavasta julkaisusta puuttuu tietty piirre, jolla olisi mahdollista saavuttaa tuotteelle tietty parempi ominaisuus. Jos julkaisussa kuitenkin on mainittu, että kyseisen ominaisuuden parantaminen olisi eduksi, niin julkaisun voi tulkita sisältävän kannustimen, joka ohjaa alan ammattimiestä etsimään ratkaisua sellaisesta toisesta julkaisusta, jossa paneudutaan kyseisen ominaisuuden parantamiseen.
Vastaavasti, voidaan tarkastella sisältääkö tunnettu tekniikka jonkin opetuksen, joka vie alan ammattimiestä vastakkaiseen suuntaan (engl. teaching against).
Jos esimerkiksi lähimpää tunnettua tekniikkaa edustavassa julkaisussa on mainittu tietty piirre vain vertailuesimerkissä, ja kyseisen piirteen on arvioitu vaikuttavan kielteisesti tässä julkaisussa kuvattuun keksintöön, voidaan pitää epätodennäköisenä, että alan ammattimies kuitenkin poimisi kyseisen piirteen toisesta julkaisusta ja yhdistäisi sen lähimmän tunnetun tekniikan kuvaukseen.
Kuten muissakin keksinnöllisyyden arviointiin liittyvissä menetelmissä, myös could-would -arvioinnissa voidaan hyödyntää vain niitä seikkoja, jotka olivat yleisesti tiedossa jo ennen tarkasteltavan patentin tai patenttihakemuksen vireillepanopäivää.
Lue myös:
IPR:n ABC | Ongelma-ratkaisu -periaate keksinnöllisyyden määrittelyssä
IPR:n ABC | Ongelmat objektiivisen teknisen ongelman määrittelyssä
Objektiivisen teknisen ongelman katsotaan siis olevan se ongelma, jonka tarkasteltava keksintö ratkaisee, mutta jota lähimmäksi tunnetuksi tekniikaksi valikoitu julkaisu ei ratkaise.
Se voidaan esimerkiksi määritellä kysymällä, kuinka lähimmän tunnetun tekniikan kuvaamaa ratkaisua voidaan parantaa, tai millä vaihtoehtoisella tavalla voidaan saavuttaa tietty haluttu vaikutus.
Objektiivisen teknisen ongelman määrittelyssä vertailukohtana tulee käyttää pelkästään sitä julkaisua, joka on valittu edustamaan lähintä tunnettua tekniikkaa. Tässä vaiheessa ei tule miettiä muita ratkaisuja, vaikka ne olisivat kuinka hyvin tunnettuja. Tämä on jo sellaisenaan vaikeaa.
Tässä määrittelyssä voidaan kuitenkin törmätä myös muihin vaikeuksiin. Tyypillisesti objektiivinen tekninen ongelma perustuu parannuksiin tai etuihin, jotka lähimpään tunnettuun tekniikkaan nähden saavutetaan. Vaikka ei ole edellytetty, että saavutettavan parannuksen tai edun tulee olla sellaisenaan (eksplisiittisesti) kuvattuna patenttihakemuksessa, tästä hakemuksesta tulee kuitenkin käydä jollakin tapaa ilmi, että kyseinen vaikutus saadaan aikaan.
Esimerkiksi jos viitataan kemiallisen aineen vaikutukseen tietyssä yhteydessä, on riittävää jos on yleisesti tiedossa, että kyseisellä aineella on kyseinen vaikutus mainitussa yhteydessä.
Aina tällaiset vaikutukset eivät kuitenkaan ole yleisesti tiedossa.
Vaikka patenttihakemuksissa tyypillisesti viitataan etuihin, jotka keksinnöllä saavutetaan, juuri niitä etuja, joiden perusteella objektiivinen tekninen ongelma määritellään, ei välttämättä ole mainittu. Eräs mahdollinen syy tähän on se, että objektiivisen teknisen ongelman määrittelyssä hyödynnettävät edut tulisi olla ne, jotka saavutetaan spesifisesti lähimpään tunnettuun tekniikkaan nähden. Lähin tunnettu tekniikka ei kuitenkaan ollut välttämättä hakijan tiedossa, kun alkuperäinen hakemus laadittiin.
Objektiivisen teknisen ongelman määrittelyssä tulisi jättää huomioimatta sellaiset keksinnön piirteet, joiden avulla ei saavuteta teknistä vaikutusta (eli ei-tekniset piirteet). Tällaisia ovat muun muassa piirteet, jotka koskevat:
Aina ei kuitenkaan ole helppo päätellä, mitkä piirteet ovat ei-teknisiä. Käytännössä, useimmat keksintöjen piirteet vaikuttavat jollain tavalla keksinnön ratkaisun kokonaisvaikutukseen, vaikka ovatkin yleisluonteeltaan ei-teknisiä.
Lue myös:
IPR:n ABC | Ongelma-ratkaisu -periaate keksinnöllisyyden määrittelyssä
IPR:n ABC | Could-would -menetelmä osana ongelma-ratkaisu -periaatetta
Asiakkaamme, oululainen Optitune Oy on solminut merkittävän yhteistyösopimuksen saksalaisen Merckin kanssa joustavien näyttöjen kehittämisestä. Optitune Oy:n siloksaanikemiaan pohjautuvalle, heijastamattomalle ja erittäin joustavalle pinnoitteelle avautuu Merckin sopimuksen myötä laajat mahdollisuudet kansainvälisillä näyttömarkkinoilla. Yhteistyösopimus edistää myös osaltaan Merckin mahdollisuuksia nopeuttaa uusien joustavien näyttömateriaalien kaupallistamista. Merck Group, joka on johtava tiede- ja teknologiayritys, työllistää 57 000 henkilöä. Viime vuonna Merckin kokonaismyynti oli 16,2 miljardia euroa.
Ei-muotoon sidotut näytöt ovat globaalisti voimakkaan kasvun kynnyksellä. Segmentin liikevaihdon ennustetaan olevan kansainvälisesti 8,9 miljardia USA:n dollaria vuonna 2025, eli 13-kertainen nykyiseen nähden. Siksi yhteistyö kaikkialla maailmassa toimivan Merckin kanssa avaa Optitunelle valtaisia mahdollisuuksia. ”Merckin kanssa solmittu kumppanuus on Optitunelle suuri mahdollisuus. Se on myös vahva luottamuksen osoitus tuotteidemme laadulle ja suorituskyvylle”, toteaa Optitunen toimitusjohtaja Ari Kärkkäinen.
Optitunen kovapinnoitteiden käyttö parantaa kehitettävien OLED-näyttöjen käytettävyyttä, kestävyyttä ja optisia ominaisuuksia sekä alentaa niiden virrankulutusta. Lisäksi ne estävät tehokkaasti näyttöjen naarmuuntumista ja tekevät niistä helposti puhdistettavia. Nämä ovat tärkeitä ominaisuuksia parannettaessa esimerkiksi taitettavien puhelimien käytettävyyttä ja kestävyyttä.
Vuonna 2003 perustetun Optitunen kemistit ja insinöörit muodostavat määrätietoisen tiimin, joka pyrkii alati venyttämään mahdollisuuksien rajoja mm. valonsiirron, pinnanhallinnan ja kulutuskestävyyden vaativilla osa-alueilla. Optitunen patentoitu tuoteportfolio voidaan jakaa neljään ryhmään: metallien ja muovien pinnoitteet, valon hallinta sekä optoelektroniikka. Näiden sovellukset ovat hyvin arkipäiväisiä: erilaiset näytöt, kuluttajaelektroniikka, kodin ja teollisuuden laitteet, pinnat sekä tasot.
Tämä kuvitteellinen henkilö on tietyn tekniikan alan keskiverto-osaaja, joka tuntee kyseisen alan julkaisut, ja tietää mikä kuuluu kyseisen alan yleiseen tietämykseen. Hänen alansa valitaan aina keksinnön mukaan, ja hän kykenee sellaiseen rutiininomaiseen tutkimustyöhön, joka kyseisellä alalla on yleistä.
Alan keskivertoammattimies osallistuu oman teknisen alansa jatkuvaan kehitykseen, ja pystyy jopa tekemään omia helppoja ehdotuksia ongelmien ratkaisemiseen, mutta vain mikäli hänet selkeästi ohjataan tähän suuntaan. Hänellä ei ole kykyjä tehdä merkittäviä omia päätelmiä tuntemuksensa pohjalta.
Alan keskivertoammattimiehen osaamistaso ei ole selkeästi määritelty, vaan se voi vaihdella eri aloilla. Siihen vaikuttaa muun muassa se, kuinka paljon kehitystä alalla tapahtuu, kuinka merkittäviä ratkaistavia ongelmia alalla on ja millaisia alan keksijöiden tyypilliset koulutustasot ovat.
Esimerkiksi keksinnöllisyys tulkitaan alan ammattimiehen avulla tarkastelemalla olisiko jokin uusi ratkaisu itsestään selvä alan keskivertoammattimiehen osaamisen perusteella. Lyhyesti, jos alan ammattimies vertailee keksinnön ratkaisua läheisen julkaisun ratkaisuun, ja pitää näiden välistä eroa sellaisena, jota hän kokeilisi rutiininomaisessa työssään, niin ratkaisu on itsestään selvä ja näin ollen ei-keksinnöllinen.
Myös pääteltäessä onko keksintö kuvattu riittävän tarkasti jossakin patenttihakemuksessa tai patentissa hyödynnetään alan ammattimiestä. Keksintö täytyy nimittäin kuvata niin tarkasti, että alan ammattimies pystyy kuvauksen avulla toistamaan keksinnön, jälleen käyttämättä merkittäviä omia päätelmiä.
Lisäksi, alan ammattimiehen osaamistaso on tärkeää päätellessä voidaanko kahta eri teknistä ratkaisua pitää ekvivalentteina ratkaisuina toisiinsa nähden.
Lue myös:
IPR:n ABC | Ongelma-ratkaisu -periaate keksinnöllisyyden määrittelyssä
IPR:n ABC | Ongelmat objektiivisen teknisen ongelman määrittelyssä
IPR:n ABC | Could-would -menetelmä osana ongelma-ratkaisu -periaatetta
Yksi tärkeimpiä edellytyksiä, joka on asetettu patentoitavalle keksinnölle, on keksinnöllisyys. Samalla se on yksi vaikeimmin määriteltävistä edellytyksistä.
Ollakseen keksinnöllinen, keksintö ei saa olla alan ammattimiehelle itsestään selvä. ”Itsestään selvyys” kuvaillaan tyypillisesti ottamalla kantaa siihen, onko jokin kehitysaskel osa kyseisen teknologian odotettua tai ennakoitua etenemistä vai jotakin odottamatonta.
Keksinnöllisyyden arviointiin on kehitetty joitakin erilaisia menetelmiä. Ongelma-ratkaisu -periaate, eli ns. ”problem-solution approach”, on erityisesti eurooppalaisessa patentoinnissa yleisesti käytetty tapa arvioida jonkin uuden ratkaisun keksinnöllisyyttä.
Vaikka kyseisen periaatteen alkuperäisiin tavoitteisiin on kuulunut se, että se mahdollistaisi keksinnöllisyyden arvioinnin mahdollisimman objektiivisesti ja välttäen jälkiviisautta, juuri jälkiviisauden välttäminen on osoittautunut hyvin vaikeaksi tätäkin menetelmää käytettäessä. Onnistunut keksinnöllisyyden arviointi nimittäin edellyttää, että patenttivaatimuksen piirteet arvioidaan aivan kuin nämä piirteet eivät olisi arvioijan tiedossa.
Ongelma-ratkaisu -periaate on tästä huolimatta hyvin käyttökelpoinen.
Euroopan patenttiviraston tutkijoille alun perin laaditun tutkimusohjeistuksen (Guidelines for Examination) mukaan, ongelma-ratkaisu -periaate sisältää kolme päävaihetta:
Lähin tunnettu tekniikka on se tunnettu julkaisu, joka olisi muodostanut lupaavimman lähtökohdan sellaiselle lisäkehitykselle, jolla tarkasteltava keksintö olisi ollut mahdollista saavuttaa.
Tärkein seikka lähimmän tunnetun tekniikan muodostavan julkaisun valinnassa on, että sen tulee kuulua samaan tai hyvin läheiseen tekniikan alaan kuin tarkasteltava keksintö.
Ne voivat esimerkiksi molemmat kuvata kuitutuotetta, ja vaikka näiden tuotteiden kuvatut ominaisuudet voivat erota toisistaan, tosiasiallinen tekniikan ala voisi olla ”kuitutuotteet”.
Toiseksi, lähintä tunnettua tekniikkaa kuvaavan julkaisun tulisi olla kehitetty vastaavaa tarkoitusta varten kuin tarkasteltavan keksinnön, esim. pyrkiä parantamaan samaa ominaisuutta.
Käytännössä, valinta kuitenkin usein perustuu julkaisun ja tarkasteltavan keksinnön piirteiden vertailuun.
Objektiivisen teknisen ongelman määrittelyssä arvioidaan tarkasteltavan keksinnön ja edellisessä vaiheessa valitun lähimmän tunnetun tekniikan välisiä eroja sekä näillä eroilla saavutettavia vaikutuksia tai etuja.
Tyypillisesti tämä määrittely tehdään kysymällä, kuinka esim. tietylle menetelmälle tai tuotteelle voidaan tietyllä tekniikan alalla saavuttaa tietty määritelty vaikutus tai etu, jota vaikutusta tai etua ei saavuteta lähimmän tunnetun tekniikan avulla.
Objektiivisen teknisen ongelman voidaan sanoa olevan sellainen ongelma, jonka tarkasteltava keksintö ratkaisee, mutta jota lähin tunnettu tekniikka ei ratkaise. Tyypillisesti se liittyy tapaan, jolla lähimmän tunnetun tekniikan kuvaamaa ratkaisua parannetaan, tai se voi liittyä vaihtoehtoiseen tapaan saavuttaa tietty haluttu vaikutus.
Tässä törmätään vaikeaan vaiheeseen, jossa myös patenttialan ammattilainen voi haparoida. On hyvin helppoa oikaista objektiivisen teknisen ongelman määrittelyssä vertailemalla uuden keksinnön esittämiä parannuksia yleisesti sellaisiin ratkaisuihin, jotka ovat tiedossa, tai useiden tunnettujen ratkaisujen yhdistelmään.
Tämä ei kuitenkaan ole hyväksyttävää. Objektiivisen teknisen ongelman määrittelyssä, vertailukohtana tulee käyttää pelkästään edellisessä vaiheessa valittua julkaisua, joka edustaa lähintä tunnettua tekniikkaa. Tässä vaiheessa ei tule miettiä muita ratkaisuja, vaikka ne olisivat kuinka hyvin tunnettuja.
Viimeisenä ongelma-ratkaisu -periaatteen mukaisen arvioinnin päävaiheena on sen päätteleminen, olisiko alan ammattimies, jonkin toisen ennestään tunnetun julkaisun kuvauksen perusteella saanut ratkaistua edellisessä vaiheessa määritellyn objektiivisen teknisen ongelman.
Toisin sanoen, olisiko alan ammattimies kyseisen toisen tunnetun ratkaisun perusteella päätynyt tekemään ne muutokset tai parannukset lähimmän tunnetun tekniikan mukaiseen ratkaisuun, jotka olisi vaadittu, jotta hän olisi päätynyt tarkasteltavaan keksintöön.
Tässä vaiheessa voidaan siis ottaa huomioon myös muita julkaisuja, lähimmän tunnetun tekniikan lisäksi. Tarkemmin sanottuna, lähimmän tunnetun tekniikan kuvaus voidaan yhdistää yhden toisen julkaisun opetuksiin.
Jokin tarkasteltava menetelmä voisi esimerkiksi olla itsestään selvä (ei-keksinnöllinen), jos siihen olisi mahdollista päätyä käyttämällä lähimmän tunnetun tekniikan menetelmää, johon on lisätty yksi menetelmävaihe toisesta julkaisusta.
Tällainen kahden julkaisun opetusten yhdistäminen on hyväksyttävää, kunhan voidaan osoittaa, että alan ammattimiehellä olisi ollut jokin syy tutustua juuri valittuun toiseen julkaisuun. Syyksi kuitenkin riittää, että julkaisu on kohdistunut vastaavaan tekniikan alueeseen kuin lähin tunnettu tekniikka.
Ratkaisujen yhdistämisen tulisi myös olla melko helppoa, eikä se saisi johtaa siihen, että lähimmän tunnetun tekniikan menetelmää joudutaan muuttamaan kohtuuttomasti. Mielellään lähimmäksi tunnetuksi tekniikaksi valikoitu julkaisu saisi sisältää jonkin huomion, joka ohjaa alan ammattimiehen etsimään parannuksia juuri sellaisista ratkaisuista, joita kuvataan toisessa valitussa julkaisussa.
Jos tällainen kohtuullinen yhdistelmäratkaisu löytyy, tarkasteltavaa keksintöä pidetään itsestään selvänä.
Aiemmin on yksinkertaisissa tapauksissa ollut mahdollista, esimerkiksi vastatessa välipäätöksiin tai väitteissä, argumentoida keksinnöllisyyden puolesta tai sitä vastaan viittaamalla hyvin lyhyesti keksinnön ja lähimmän tunnetun tekniikan välisiin eroihin ja niillä saavutettaviin etuihin, tai viittaamalla lyhyesti näiden erojen itsestään selvyyteen.
Patenttivirastot ovat kuitenkin viime vuosina usein ottaneet sen kannan, että myös yksinkertaisissa tapauksissa koko edellä mainittu ongelma-ratkaisu -periaate, kaikkine vaiheineen, tulisi esittää.
Vaikka se saattaa tuntua turhalta, sillä voidaan monessa tapauksessa saavuttaa selkeä etu. Kun koko ongelma-ratkaisu -periaate on käyty läpi kerran kunnolla, siihen on helppo viitata hakemuksen tai patentin myöhemmässä käsittelyssä.
Lue myös:
IPR:n ABC | Ongelmat objektiivisen teknisen ongelman määrittelyssä
IPR:n ABC | Could-would -menetelmä osana ongelma-ratkaisu -periaatetta
Viime keväänä EPOssa siirryttiin pitämään entistä enemmän suullisia käsittelyjä videoneuvotteluina. Huhtikuun 2020 alusta lähtien kaikki hakemuskäsittelyn aikaiset suulliset käsittelyt on pidetty ja pidetään videoneuvotteluina, ellei hakija esitä painavia syitä, miksi käsittely pitäisi järjestää EPOssa. Aiemminkin näitä käsittelyjä oli mahdollista pitää videoneuvotteluna, mikäli hakija niin pyysi ja EPO siihen suostui.
Väiteasioiden suullisia käsittelyjä on ollut pilottiprojektin puitteissa mahdollista pitää videoneuvotteluina tietyissä tapauksissa toukokuusta 2020 lähtien. Tällä hetkellä ja vielä vuoden loppuun asti, videoneuvotteluun vaaditaan kuitenkin kaikkien osapuolten suostumus. Vuoden 2021 alusta ja näillä näkymin 15.9.2021 asti väiteasioiden suulliset käsittelyt pidetään pääsääntöisesti videoneuvotteluina. Vastaavasti kuin hakemuskäsittelyn aikana, osapuolet voivat painavista syistä pyytää käsittelyä pidettäväksi EPOn tiloissa. EPO kuitenkin päättää, miten suullinen käsittely pidetään, eikä tästä päätöksestä voi erikseen valittaa.
Myös valituslautakunnissa suulliset käsittelyt ovat mahdollisia videoneuvotteluina, mutta tämän hetkisen tiedon mukaan vaativat kaikkien osapuolien suostumuksen. Valituslautakunnat ovat kuitenkin myös esittämässä, ettei osapuolien suostumuksia välttämättä tarvittaisi.
Syynä EPOn käytännön muuttumiseen lienee pääasiassa se, että vain harvat ovat suostuneet videoneuvotteluna pidettävään suulliseen käsittelyyn. Virustilanteen jatkuessa tämä johtaa merkittäviin viivästyksiin käsittelyissä sekä suullisten käsittelyjen kasaantumiseen.
EPOn käyttämät tekniset välineet ovat Skype for Business ja Zoom, joista jälkimmäistä käytetään, kun osapuolia on useita ja/tai tarvitaan tulkkausta. Osapuolet, myös yhden osapuolen eri henkilöt, voivat osallistua suulliseen käsittelyyn eri paikoista.
Uusien käytäntöjen erityisenä etuna aiempaan nähden on se, että mikäli tekniset ongelmat estävät käsittelyn pitämisen, eikä ongelmia pystytä ratkomaan käsittelyn aikana, käsittely siirtyy.
Kuten yllä todetaan, osapuolet voivat vedota painaviin syihin, ja pyytää suullisen käsittelyn järjestämistä EPOssa. EPO on jo ilmoittanut, ettei esimerkiksi epäluottamus videoneuvottelun turvallisuuteen tai puuttuvat tekniset välineet ole hyväksyttäviä painavia syitä. Käytännössä hyväksyttäviä painavia syitä voisivat todennäköisesti olla esimerkiksi tarve kuulla todistajaa tai esittää mallikappale.
Videoneuvottelun etuna on luonnollisesti matkustusajan ja -kustannusten säästyminen. Osapuolten ei myöskään tarvitse jännittää, ovatko lennot ajoissa vai mahdollisesti kokonaan peruttuja.
Joissain tapauksissa suullista käsittelyä edeltävä päivä on juuri se, jolloin asiakas ja asiamies voivat keskittyä vain ja ainoastaan käsillä olevaan tapaukseen käsittelyyn valmistautuessaan. Tämä yhteinen valmistautuminen saattaa siis jäädä pois, erityisesti näinä ”vältetään fyysistä tapaamista”-aikoina, ja mikäli asiakas ja asiamies eivät toimi samalla tai lähellä olevilla paikkakunnilla.
Itse yhden väiteasian suulliseen käsittelyyn videoneuvottelulla osallistuneena sanoisin, että matkustusstressin poisjäämisen lisäksi arvostin erityisesti sitä, että sain kaikessa rauhassa asettua koneen ääreen; järjestellä paperit ja muut tarvittavat välineet. Mielestäni hyvä kamera ja iso näyttö varmistavat, ettei väitejaoston jäsenten vähäinenkään ei-verbaalinen viestintä jää huomaamatta.
Vuoden 2021 alusta lähtien videoneuvotteluille ei käytännössä useimmiten ole vaihtoehtoa, ainakaan syyskuuhun asti. Nähtäväksi jää, pidetäänkö suulliset käsittelyt liki kokonaan videoneuvotteluina myös virustilanteen joskus rauhoittuessa.
Asiantuntijamme Hanna Laurén kirjoitti IPRinfossa (6/2020) FICPIn virtuaali-Forumin annista ja vertaili kokemuksiaan viime vuoden live-Forumiin. Hän kertoo mm. miten eggercise, Strava ja DHL liittyivät tämän vuotiseen tapahtumaan.
Lue juttu kokonaisuudessaan IPRinfosta.
Keksinnön patentointi kannattaa, koska patentti on konkreettista omaisuutta, jonka voi myös myydä tai lisensoida. Patenttisalkku ja sen sisältö kiinnostavat tyypillisesti myös sijoittajia, ja voivat parantaa yrityskuvaa, osoittaen yrityksen edistykselliseksi.
Usein patentti myös antaa tuotteellesi imago- ja mainosarvoa, jolla on myönteinen vaikutus tuotteen myyntiin. Patentti ei sinänsä anna käyttöoikeutta, mutta patentoimalla voit varmistaa, että kukaan muu ei saa yksinoikeutta samalle keksinnölle ja voit kieltää muita hyödyntämästä patentoimaasi tuotetta tai menetelmää ammattimaisesti. Patentti siis suojaa yritystäsi kopioijilta ja turvaa oman tuotekehityksesi saavutukset. Tätä kautta patentti myös haittaa kilpailijoiden toimintaa, koska korvaavien ratkaisujen kehittäminen vie aikaa ja rahaa.
Innovaatioiden tekemisen tueksi Suomessa on voimassa työsuhdekeksintölaki, joka velvoittaa työnantajaa maksamaan työntekijälle kohtuullisen korvauksen patentilla suojattavissa olevasta keksinnöstä vastineena oikeuksista keksintöön. Tämä korvaus voi olla hyvä keino motivoida tuotekehittäjiä ja muita työntekijöitä tekemään keksintöilmoituksia. Korvauksen suuruus määritellään keksinnön arvon ja työnantajan saaman oikeuden laajuuden perusteella. Kohtuullinen korvaus voi muodostua esimerkiksi kertakorvauksen ja tuottoon perustuvan rojaltin yhdistelmästä. Tyypillisesti kertakorvaus maksetaan kaikista keksinnöistä, joihin työnantaja ottaa oikeudet, sillä tuottoon perustuvat rojaltit voidaan usein arvioida vasta huomattavasti myöhemmin. Näin työnantajalle erityisen tuottoisat keksinnöt oikeuttavat myös keksijän suurempaan korvaukseen.
Yrityksessä voi myös olla käytössä kannustimeksi tarkoitettu korvaus, joka maksetaan tietyt kriteerit täyttävän keksintöilmoituksen jättämisestä.
Patentista ja muista IPR-suojamuodoista kerromme tarkemmin nettisivujemme tietopankissa.
Asiantuntijamme vastaavat mielellään mahdollisiin kysymyksiisi.
På Laine IP är vi glada att få meddela att våra hemsidor är tillgängliga också på svenska.
För oss är det en hederssak att kunna betjäna kunden på hens eget språk. På vår byrå hittar du experter som har finska, svenska, engelska (och amerikanska), tyska, ryska och franska som modersmål respektive skolspråk. Inte utan orsak ansåg tidningen Affärsmagasinet Forum redan för fyra år sedan att Laine IP är Finlands kanske mest multikulturella patentbyrå. [Diversitet är nyckeln till framgång | 1.4.2016]
Våra hemsidor har redan länge innehållit grundläggande information om patent, varumärken, nyttighetsmodeller och mönster på finska och engelska. Nu hittar du samma information också på svenska. Bekanta dig gärna med laineip.fi/sv.
Vi tror och hoppas att denna information är till glädje och nytta för många av våra nuvarande och framtida kunder, för uppfinnare och formgivare, studerande, företagare och andra som är intresserade av branschen. Om det är något du saknar eller något du vill veta mera om, ta gärna kontakt.
Laine IP Oy
Muut yhteystiedot
Puh: (09) 6859 560
Fax: (09) 6859 5610
Sähköposti: posti@laineip.fi
Henkilöstön yhteystiedot
Postiosoite
Laine IP Oy
PL 339
00181 Helsinki
Tilaa uutiskirjeemme
Seuraa meitä
Laskutustiedot
Y-tunnus: 0590525-5
ALV-numero: FI05905255
Operaattori: Nordea
Välittäjän tunnus: NDEAFIHH
Verkkolaskuosoite: FI6221531800060138
Ota yhteyttä
Haku